|
KARHUNPALVONTA Rituaalinen
karhunpalvonta
Karhupeijaiset
Karhu-uskomuksia
Karhurituaaleja
Karhu
kansanparannuksessa
Nykyaikaisia
muotoja
|
|
|
|||||||||||
|
RITUAALINEN
KARHUNPALVONTA Karhua on käytetty uskonnollisena symbolina erityisesti ns. pohjoisten kansojen keskuudessa, niin lännen kuin idän primitiivikulttuureissa. Japanin alkuasukkaiden Ainujen lisäksi Siperian alkuasukasheimot ja Pohjois-Amerikan intiaaniheimot ovat eniten harjoittaneet karhunpalvontaa. Karhunpalvonta on ollut muodoltaan kehittymättömien yhteisöjen primitiivistä kansanuskoa. Kansanusko on yleisesti ottaen monenkirjavaa ja hajanaista tietoa joltakin uskonnon lohkon alueelta. Sillä ei ole tukenaan pyhiä kirjoituksia eikä yhtenäistä oppijärjestelmää. Se säilyy ja siirtyy sukupolvelta toiselle suullisen tiedonvälityksen ja tapamenojen varassa. Karhukultit Kuten
yleensäkin kaikenlaisissa kulteissa, niin myös
karhukulteissa on kaksi puolta: negatiivinen ja positiivinen.
Negatiivinen kultti pitää
sisällään mm. erilaisia kieltoja.
Positiivinen kultti puolestaan muodostuu positiivisista ja
molemminpuolisia suhteita koskevista tavoista.
Esimerkkejä
negatiivisen kultin muodoista:
Karhuperinteessä erilaiset karhua koskevat kiellot ovat olleet keskeisessä asemassa. Eräät kansanheimot, kuten Suomen karjalaiset ja Pohjois-Amerikan intiaanit, ovat noudattaneet karhua koskevaa syöntikieltoa. Vienan ja Aunuksen karjalaiset uskoivat karhunlihan syömisen saastuttavan ihmisen. Intiaanit ovat perustelleet karhun syöntikieltoa sen sukulaisuudella. Heidän uskomustensa mukaan karhunlihan syöminen tekee ihmisen suorastaan hulluksi tai aiheuttaa muita lievempiä sairauksia. Eläimen ominaisuuksien uskotaan siirtyvän ihmiseen eläimen lihan syömisen kautta.  |
PYHÄ TASSU Tassuni
on pyhä, (Sioux
metamorphosis,
 Kuva: Mark Stacey, 1995.
Huomionarvoinen
seikka on se, kuinka naisten kuukautiset ovat
olleet melkoinen tabu karhuperinnettä harjoittavien heimojen
keskuudessa. Pohjois-Amerikan intiaanien karhuperinteessä
naisten kuukautisille on annettu huomattava painoarvo. Niihin on
liittynyt monenlaisia rituaaleja. Kuukautiset on koettu niin
vaarallisena asiana, että tytön on täytynyt
ensimmäisten kuukautisten alkaessa
eristäytyä muista ja piiloutua metsän
kätköihin, jotta ei olisi saastuttanut muita heimon
jäseniä. Nainen, jolla on kuukautiset, on edustanut
vakavaa uhkaa yhteisölle, samaan tapaan kuin
karhukin.
|
||||||||||||
|
KARHUPEIJAISET
Karhunpeijaisia
on vietetty
metsästäjäkansojen keskuudessa kaikkialla
maailmassa. Karhupeijaistraditiossa on kyse yhdestä ja samasta
perinteestä, jonka tapamenot vaihtelevat jossain
määrin eri alueilla. Suomalaiset
karhupeijaiskuvaukset sijoittuvat ajallisesti 1600-1800 -luvuille.
Karhupeijaiset ovat samalla kertaa sekä karhun hautajaiset
että sen häät. Karhunkaatoon on liittynyt
lukematon määrä erilaisia
määräyksiä, tapoja ja tabuja.
Hautajaiset
Karhupeijaisjuhla
oli karhun hautajaiset, ylösnousemusjuhla ja uhriateria. Karhu
haudattiin yhtä arvokkaasti kuin ihminen. Hautajaisissa
"pappina" toimi yleensä heimon kunnioitetuin vanhus,
tietäjä. Hänen
tehtävänään oli uhritoimitusten
suorittaminen ja karhun hengen poislähettäminen
taivaanjumalan luo.
Karhupeijaiset
olivat pitojuhlat, joissa syötiin ylen
määrin karhun lihaa ja muitakin ruokia sekä
juotiin myös viinatuotteita. Karhun syönti oli
uhriateria, jossa yhteisön jäsenet jakoivat karhun
lihan lisäksi sen voiman. Se on vastaavankaltainen traditio
kuin mitä ehtoolliskäytäntö on
luterilaisessa kirkossa.
 |
 Häät Karhupeijaiset
olivat myös koukon eli ohdon päälliset eli
häät. Suvun tai metsän
kantaisää juhlitaan kuin sulhasta. Karhun ja ihmisen
välinen aviosukulaisuussuhde uusinnetaan
häissä. Juhlissa kylän nuori neito puetaan
morsiameksi ja poika sulhaseksi.
Karhupeijaiset ovat olleet oikeita ilojuhlia, joissa pitoväki on laulanut, rummuttanut, tanssinut, paininut, esittänyt teatteria, pilaillut ja huvitellut eri tavoin. Juhlat kestivät useita päiviä, tavallisesti viisi päivää uroskarhun ollessa kyseessä, naaraskarhun yhteydessä neljä päivää. Ostjakeille karhupeijaiset ovat olleet vuoden ehdoton "kohokohta". Heidän perinteessään uroskarhua juhlittiin seitsemän päivää, naarasta pari päivää vähemmän. Ns. kallopuut Peijaisten päätteeksi karhun kallo vietiin metsään hautajaissaattuessa. Kallo asetettiin ns. kallopuuhun. Karhunkallon ripustaminen honkaan oli eräänlainen hedelmällisyysriitti, jolla pyrittiin turvaamaan tulevaisuuden saaliit. Kyseessä ei ollut varsinainen uhrirituaali, vaan enemmänkin vainajaan kohdistuvan velvollisuuden täyttäminen. Karhun sielulle suotiin mahdollisuus kiivetä puuta pitkin taivaalliseen kotiinsa ja palata sieltä jälleen uudestisyntyneenä metsästysmaille. Tapa pohjautuu shamanistisiin maailmanpuu / elämänpuu -uskomuksiin. Karhunkallon ripustaminen puuhun on varsin yleinen tapa kaikissa karhukultteja harjoittavissa kulttuureissa. |
||||||||||||
|
KARHU-USKOMUKSIA
Karhun ja naisen välisestä suhteesta on olemassa joukko uskomuksia ja tabusäännöksiä monien metsästystä elinkeinonaan harjoittavien kansanheimojen keskuudessa. Karhun ja naisen erityissuhde pohjaa käsitykseen, että nainen voi synnyttää karhulle jälkeläisiä. Naiset ja karhut: ► Naisen tuli välttää kuollutta karhua, koska karhu saattoi etsiä jälleensyntymisen mahdollisuutta naisesta. ►
Peijaisissa
naiset eivät saaneet osallistua lihan
keittämiseen, mutta karhun lihaa he saivat yleensä
syödä.
►
Naisille
oli kiellettyä katsoa karhua silmiin; kasvot tuli
peittää huivilla.
►
Uskomuksen
mukaan karhu ei hyökännyt naisen
päälle, jos se vain tunnisti henkilön
naiseksi. Naisen tuli karhun kohdatessa
näyttää takapuolensa tai
sukupuolielimensä, tällöin karhu
ymmärsi, että vastaantulija oli nainen.
►
Karhu
ei myöskään tehnyt pahaa raskaana
olevalle naiselle, jos tämä kantoi kohdussaan
tyttöä, sen sijaan poikavauvan kantajan vatsan se
repi auki. Karhu ei halunnut maailmaan uutta karhunkaatajaa.
|
Karhun
kynnet
ja muut osat
Karhun erilaisilla osilla, kuten kynsillä ja hampailla, on uskottu olevan parantavaa ja suojelevaa voimaa. Niitä on käytetty suosittuina amuletteina ja koriste-esineinä. Karhun kynnet ovat kuuluneet lähes jokaisen poppamiehen vaatetukseen. Kynnen avulla saattoi tyttö lisätä viehätysvoimaansa tai toisaalta kateellinen kilpasisko saattoi sillä rikkoa kihlaparin onnen. Karhunsapella rakastavaisten onni säilyi pidempään.  |
||||||||||||
|
KARHURITUAALEJA
Karhu on ollut monen pohjoisen kansan toteemi, palvottu ja kunnioitettu esi-isäeläin, kultin kohde, heimon ja suvun symboli. Monenlaisia kultteja ja riittejä on karhun kunniaksi järjestetty. Kansanuskoiset karhuriitit ovat toistuneet samanlaisina kaikkialla maailmassa karhulajista riippumatta. Pohjois-Amerikan intiaanit Karhuyhteisöissä ollaan harjoitettu erityisesti shamanismia ja totemismia. Näihin liittyen initiaatiomenot ovat olleet keskeisessä asemassa. Initiaatiomenojen kautta karhushamaaniksi vihkiytyvän henkilön pitää ensin tulla sekä mieleltään että ruumiltaan eläimeksi. Henkilö eristäytyy muista lyhyemmäksi tai pidemmäksi ajaksi, ja elää karhun tavoin. Intiaanit ovat pitäneet karhun henkeä yhtenä kaikkein voimakkaimmista hengistä, ja ovatkin käyttäneet sitä yleisesti apuhenkenään transsitiloissa, unissa ja näyissä. Rituaaleissa puetaan karhunnahkapuku ylle, tanssitaan karhutanssia karhunnahkaturkeissa ja -naamioissa, rukoillaan, esitetään manauksia ja luetaan loitsuja, lauletaan, rummutetaan ja tehdään uhrilahjoja karhun hengelle mm. tupakkaa polttamalla. |
Karhupalvontakansa
Ainut
Japanin alkuasukasheimo Ainut (Ainot) on maailman lähes ainoa kansanryhmä, jolla on säilynyt karhurituaali meidän päiviimme saakka. Aikoinaan ainut pyrkivät asettautumaan asumaan Japaniin, mutta japanilaiset eivät hyväksyneet heitä seuraansa. Jäännöksiä ainut-ihmisistä elää nykyään Kuriileilla ja Sahalinin saarella sekä Japanin Hokkaidossa. Ainut elävät lähinnä kalastuksella, metsästyksellä ja keräilyllä. Fyysisiltä ominaisuuksiltaan he ovat vankkarakenteisia ja tunnettuja voimakkaasta tukan- ja parrankasvusta. Ainut harjoittivat karhukulttiaan säännöllisesti aina 1930-luvulle asti. Keskitalvella ainut järjestävät monta päivää kestävät Karhu-festivaalit, joissa karhunpentu uhrataan yksityiskohtaisen rituaalin aikana. Heidän kultissaan karhua palvotaan suurena jumalattarena, karhu äitinä. Ainuille karhu on maanpäällinen ilmaus vuorten jumaloiden johtajasta, Chira-Mante-Kamuista. Hänen karhumuotonsa on valepuku, jota hän käyttää vieraillessaan maassa. |
||||||||||||
|
KARHU
KANSANPARANNUKSESSA
Karhun yksi kaikkein keskeisimmistä rooleista muinaiskansojen elämässä on ollut sen käyttö kansanparannuksessa. Pohjois-Amerikan intiaanien perinne Lähes kaikkien intiaaniheimojen keskuudessa on harjoitettu karhun voimalla parantamista. Monet Pohjois-Amerikan intiaaniheimot, Kanadan eskimot ja lukuisat muut kansanryhmät ovat pitäneet karhun henkeä kaikkein voimakkaimpana suojelijana, parhaimpana parantavana voimana ja sairauksien ehkäisijänä. Intiaanit ovat pitäneet karhua sukulaisenaan. Intiaanit ovat käyttäneet yleisesti yrttejä lääkinnässä. Niiden käyttöön on liittynyt monenmoisia parannusrituaaleja. Karhu on liitetty erityisesti juuri yrttilääkintään. Yhteys yrttien ja karhun välillä perustuu siihen, että karhu syö ravinnokseen erilaisia yrttejä ja sitä kautta ne saavat vaikutuksensa. "Karhunruoka" -lääkkeillä on parannettu ripulia, pää- ja korvasärkyä, yskää ja sydänvaivoja.  |
Suomalainen perinne
Karhun osia on käytetty ennustamisen apuvälineinä ja sairaiden parantamisessa. Karhun kynsi auttoi synnytyskipuihin ja suojeli sylilasta. Lastentaudeilta vältyttiin, kun karhun hammas oli tyynyn alla. Loitsunnassa käytettiin karhun käpäliä, otsaluita ja kurkkutorvia. Karhunkynnet ja kokonaiset käpälät olivat noitien ja kansanparantajien tehokkaimpia taikakaluja. Aikanaan apteekissakin myytyä karhunkuuta eli -rasvaa käytettiin rohtona tautiin kuin tautiin.  The
Man of Mystery, Wicasa
Wakan (Sioux) eli shamaani. Kuva: Richard Berridge, s.
29.
Teoksessa Swan-Jackson Alys. 1995. The Plains Indians.  |
||||||||||||
|
|
|||||||||||||
| |
|||||||||||||
