|
KARHUMYTOLOGIA Karhu heimon vanhimpana Karhun synty -tarut Suomalaiset tarut Eurooppalaiset karhupyhimykset Kreikkalainen tarusto Amerikkalainen tarusto Muodonvaihdokset - Berserkit Myyttitutkimus |
|
|
||||||||||
|
KARHU
HEIMON
VANHIMPANA
Karhumyytit ja -tarut Ennen luonnontieteellisen ajattelun kukoistuskautta maailmaa ja sen ilmiöitä selitettiin erilaisten myyttien kautta. Myytit ja tarut ovat usein keksityn tarinan ja historiallisen tositarinan yhdistelmiä. Karhuihin liittyvät tarinat ovat lähinnä taruja muodoltaan. Ne ovat sadunkaltaisia kertomuksia, joita voi löytää eri puolilta maailmaa, hyvin monista kulttuureista. Ajallisesti niitä on melko vaikea määritellä. Niiden on arveltu olevan jopa osaksi ihmiskunnan kaikkein vanhinta perinnettä. Yleensä tarut on yleensä sepitetty jonkin metsästystä elinkeinonaan harjoittavan kansanheimon keskuudessa. Se, kuka tarun on sepittänyt, jää yleensä arvoitukseksi. Karhumyytit käsittelevät inhimillisen olemassaolon peruskysymyksiä. Karhumyyttien keskeisiä teemoja ovat erilaiset vastakohdat kuten: hyvä ja paha, kuolema ja jälleensyntyminen, yms. Karhumyyttien tapahtumapaikat voidaan jaotella kolmeen kategoriaan: taivas, maa ja alamaailma. Eläinkantaisämyytit Kansanheimot eri puolilla maailmaa ovat kertoneet tarinoita ihmisen ja jonkin tietyn eläimen yhteisestä alkuperästä. Kokonainen heimo on saattanut samastua tiettyyn eläimeen. Eläinkantaisistä on sepitetty moninaisia myyttejä kansojen keskuudessa. Tällainen eläinkantaisämyytti on tyypillisimmillään kertomus suuresta pedosta, kuten karhusta, tiikeristä tai jaguaarista, josta tulee suvun, heimon tai kansan kantaisä sillä tavoin, että hän ottaa itselleen puolison ihmisten joukosta. Karhukantaisämyytit kertovat karhun ja kanta-äidin aviosuhteesta. Karhun ja naisen rakkaussuhteesta on olemassa monia versioita, mm. ostjakeilla, voguleilla, Pohjois-Amerikan intiaaneilla, kreikkalaisilla ja Suomessa erityisesti kolttalappalaisilla. Eri alueiden tarinat ovat lähes samansisältöisiä. |
 KARHU JA NAINEN Kantaäitimyytti: Perusjuoneltaan tarinat kertovat naisesta, joka eksyy metsään ja kohtaa siellä karhun. Karhu joko ryöstää tai viettelee naisen pesäänsä. Sitten nainen elelee karhusulhasensa kanssa ja synnyttää puolikarvaisia ja puoli-inhimillisiä lapsia. Lopuksi karhu surmataan joko sisartaan pelastamaan tulleiden veljien toimesta, tai toisinaan nainen tahtookin jäädä iäksi karhusulhasensa karvaiseen syliin ja tappaa itse veljensä. |
|||||||||||
|
KARHUN
SYNTY
Karhun synty taivaissa: Vastaavuus Kristus-myyttien kanssa Monien myyttien mukaisesti karhun kerrotaan olevan itsensä taivaanjumalan poika, jonka nimen mainitsemisessakin tulee olla tarkkana, jottei turhaan lausuisi hänen nimeä. Karhumyyteissä on vastaavuuksia Kristus-myyttien kanssa. Samalla tavoin kuin Kristus, niin myös karhu, eli, kuoli, haudattiin ja nousi ylös taivaaseen. Karhumyyteissä toistuu Joseph Campbellin kuvaama sankarimyytti, jonka osasia ovat syntymä, nousu, kukoistus, taantuminen ja häviäminen. Karhumaisia jumalahahmoja voi verrata Claude Lévi-Straussin kuvaamiin mytologian messias-tyyppeihin. Karhu on vastaavanlainen kuin kreikkalaiset ja kristinuskon jumalat, mm. Jeesus, Osiris ja Dionysos. Karhujumala Num Torum ja jumalanpoika Siperialaisten Obinugrilaisten ostjakeiden karhunsyntymyytti on myös Suomessa tunnettu myytti, joka kuvaa parhaiten karhun syntyä taivaassa. Karhun alkukodiksi mainitaan Otava Ison Karhun tähdistössä. Siellä karhu eleli isänsä taivaanjumala Num Torumin kanssa. Poika halusi päästä maahan, niin sitten isäjumala laski poikansa maan päälle. Maassa poika sortui pieniin syntisiin tekoihin. Tästä isäjumala suuttui ja salli ihmisten surmata poikansa. Karhun syntyperä kuvataan hyvin yleisesti juuri tällä tavoin koko pohjoisen Euraasian alueella. Toisen Obinugrilaisen kansanheimon, voguleiden, karhunsyntymyytti on vastaava. Edellisestä poiketen jumala on nimeltään Kores ja karhu on naispuolinen. Suomalaisissa myyteissä suhteellisen vähän kerrotaan karhun elämästä taivaassa. |
Karhun synty maassa: Pohjan akan äpärä Karhun jumaluuteen ollaan monesti suhtauduttu lähinnä kuin vitsiin. Kaikki eivät ole olleet yksimielisiä karhun jumalallisesta alkuperästä. Tarinan mukaan karhu on salaa metsässä synnytetty äpärä ja syntiensä vuoksi kirottu ihminen. Eräiden varhaiskristillisten loitsujen mukaan karhun synnytti maailmaan paha nainen, Pohjan tyttö (huora, portto, akka, emäntä). Pohjan akan mainitseminen karhun synnyttäjänä ei ole todennäköisesti alkuaan kuulunut karhun syntyrunoihin, sillä hänet mainitaan useammin koiran synnyttäjänä: "kanto koiria kohussa".  |
|||||||||||
|
SUOMALAISET
TARUT
Karhun synty taivaassa: Suomalaiseen kansanperinteeseen on vakiintunut kolmenlaisia kertomuksia karhun synnystä: karhun synty taivaassa, karhun synty maassa ja karhun synty veteen viskotuista villoista. Kalevalassa kerrotaan jo edellä mainittu ostjakeiden karhunsyntymyytti. Runo kertoo karhun synnystä taivaissa "Otavaisen olkapäillä". Missä Ohto synnytelty, mesikämmen käännytelty? Kuun luona, tykönä päivän, otavaisten olkapäillä. Sieltä on maahan laskettu hihnoissa hopeisissa, kultaisissa kätkyissä. Karhunsynty maan päällä Toisissa kansantaruissa kerrotaan karhun synnystä maan päällä, "Pimeässä Pohjolassa, metisessä mehtolassa, Tarkassa Tapiolassa, sydämessä salon simaisen". Karhun maallisiksi vanhemmiksi mainitaan Hongatar ja Ilmarinen (tai Hongonen). Hongatarta on pidetty karhun suvuun emuuna eli eläinlajin myyttisenä kantaäitinä. Hongatar kuvataan juroksi, kylmäksi ja tarkaksi ihmiseksi, mutta myös hyväksi vaimoksi. Karhun äideiksi on sanottu monia muitakin henkilöitä. Kyseessä saattaa olla viittaus samaan henkilöön, joka vain on saanut eri nimiä eri paikkakunnilla. Karhun äitinä on pidetty lisäksi mm. Tuometarta, Katajatarta, Mielikkiä, Annikkia ja Putkitarta. |
Karhun synty veteen viskatuista villoista: Taru karhun synnystä veteen viskatuista villoista kertoo pyhimyksestä, joka heitti villat veteen ja siellä ne ajelehtivat tuulten mukana Pohjolaan, missä niistä syntyi tai tehtiin karhu. Kyseisen pyhimyksen arvellaan olleen joko Pyhä Birgitta (Tuonetar, Pirjotar) tai Neitsyt Maria, josta käytetään myös nimitystä Maaria Emonen. Keskiaikaiset kirjoittajat ovat merkinneet muistiin, että Neitsyt Marian symbolieläin oli nimenomaan karhu. Villoista syntytarinoissa on havaittavissa huomattava kristinuskon vaikutteiden korostus. Vanhat myytit ovat sekoittuneet uusiin myytteihin. Kristuksen ristiinnaulitseminen ja ristinpuu vastaavat karhumyyttien peijaistapaa ja kallohonkaa. Karhun kastaminenkin vastaa Jeesuksen, Jumalan pojan, kastamista Jordanin virrassa. Karhun, jumalanpojan, ristiäistilaisuus pidettiin samoin Jordanin joella. Kastajaistilaisuudessa karhu sai nimekseen Lullamoinen, Lallamoinen, joka tarkoittaa pehmeää olentoa. Eräiden lähteiden mukaan se sai myös nimen Ohto, jota pidetään karhun vanhimpana nimityksenä. Karhu vertautuu näin Jeesus-lapseen, jota Neitsyt Maria kaitsi ja tuuditteli. |
|||||||||||
|
EUROOPPALAISET KARHUPYHIMYKSET Karhu on liittynyt moniin muinaisiin pyhimyslegendoihin, ennen muuta Euroopassa, mutta myös Aasiassa. Muun muassa Sveitsin tärkeimmällä pyhimyksellä Pyhällä Galluksella oli yhteyksiä karhuihin, samoin kuin pyhimyksillä Columba, Ursinus, Sergius, Hubertus ja Maximin Trieriläinen. Pyhä Ursula Naispyhimys Ursula oli oikea karhujumalatar, eurooppalainen vastine Kreikan Artemikselle. Kristillinen kirkko hyväksyi suositun Ursulan kirkkoonsa ja teki hänestä Pyhän Ursulan. Karhujumalatar Artio Kelteillä oli ajanlaskumme ensimmäisinä vuosikymmeninä oma karhujumalatar Artio ja siihen liittyvä kultti. Artiota kutsuttiin "metsäriistan herrattareksi". |
Huntingdonin
jaarli- ja kreivisuku
Monia muitakin pyhimyksiä on liitetty karhuihin. Englannissa oli 1000-luvulla paikallispyhimys nimeltään Jaarli Waltheow, jonka isoisän isä oli karhunpoika Ursus. Ursus oli syntynyt karhun siittämälle jaarlin tyttärelle. Ursuksella oli erikoiset karhunkorvat muistona eläimellisestä alkuperästään. Jaarli Waltheow kuului Huntingdonin jaarli- ja kreivisukuun. Tanskan kuningassuku Tanskan maalla on metsän kuninkaan jälkeläisiä edennyt aina ihmisten kuninkaiksi asti. Tanskan kuningassuku 1000-luvulla juontaa juurensa karhun ja neidon liittoon. Tanskan kansallispyhimykseksi kuoltuaan kohonneen kuningas Knuut II Suuren kohdalla muistetaan erityisesti mainita, että hän oli karhun jälkeläisiä. Muut sadunkaltaiset tarut Norjalainen taru (ja elokuva): Jääkarhukuningas Valemon. Polar Bear King Valemon. |
|||||||||||
|
KREIKKALAINEN TARUSTO
Ursa Major ja Ursa Minor Tähdistöt ovat hyvin keskeisessä asemassa karhumytologiassa. Erityisesti maailman vanhimmiksi sanotut tähdistöt Iso Karhu ja Pieni Karhu eli Ursa Major ja Ursa Minor. Osasta Ison Karhun tähdistöä käytetään nimitystä Otava. Pohjantähti eli Polaris on puolestaan Pienen Karhun tähdistön kirkkain tähti. Näitä tähdistöjä selittäviä tarinoita on olemassa lukuisia. Tunnetuin näistä on kreikkalaisen taruston tarina Kallisto-neidosta ja tämän pojasta Arkaksesta. Kallisto ja Arkas Arkadialainen nymfi Kallisto, kuningas Lykaonin tytär, sai ylijumala Zeuksen kanssa lapsen, joka ristittiin Arkakseksi. Kun Zeuksen puoliso Hera tajusi miehensä olleen uskoton, kirosi hän Kalliston karhuksi. Arkaksesta tuli isona metsästäjä, joka melkein tappoi äitinsä. Zeus onnistui kuitenkin pelastamaan Kalliston. Hän vaihtoi Arkaksenkin karhuksi ja veti sitten nämä molemmat hännästä taivaalle. Kallistosta ja Arkaksesta tuli Ursa Majorin ja Ursa Minorin tähdistöt. Mytologisissa kirjoituksissa Arkaksen mainitaan edustavan toisinaan Bootesia eli karhunvartijan tähdistöä, toisinaan taas juuri Pientä Karhua. |
Muut
kreikkalaiset karhujumalattaret
Artemis Neitsytjumalatar Artemis oli muiden jumaluuksiensa lisäksi myös metsästyksen jumalatar. Artemis harjoitti metsästystä ja suojeli erityisesti villieläimiä. Artemikseen on liitetty vahvasti karhunhahmoisuus. Häneltä onnistui helposti muodonmuutokset. Hänen kerrotaan viihtyneen kaikkein parhaiten juuri karhun hahmoisena. Artemis-kultin papittaria kutsuttiin karhuneitsyiksi, arktoiksi, karhunpoikasiksi, karhuttariksi ja/tai brauroneiaksi. Karhunaiset olivat yleensä naimattomia, 12-16 -vuotiaita tyttöjä, jotka elivät kyläyhteisön ulkopuolella, huolehtimatta lainkaan henkilökohtaisesta puhtaudestaan. Demeter Maanviljelyksen, hedelmällisyyden ja oraiden jumala Demeteriin on liitetty vastaavankaltaisia piirteitä. Häntä ollaan pidetty Artemiksen äitinä, jonka aikaisempia inkarnaatioita uskotaan olleen Rhea ja Gaia. Polyfonte Polyfonte puolestaan tunnetaan suhteestaan karhun kanssa. Karhulle ja Polyfontelle syntyi kaksi lasta: Agrios 'villi metsäläinen' ja Oreios 'vuorelainen'. Pojista kehittyi suuria ja väkeviä sankareita. Agrios oli oman aikansa kulttuuriheeros. |
|||||||||||
|
|
|||||||||||
MUODONVAIHDOKSET - BERSERKIT |
|
|||||||||||
MYYTTITUTKIMUS |
Uskontotiede
ja antropologia:
► Myytit ovat usein tarinoita
siitä, kuinka maailma ja kaikki on syntynyt. Historia on
pyhittänyt uskonnolliset myytit (Eliade), ja erottanut ne
maallisista (Durkheim).
► Myytit ovat
ensimmäisiä ja alkuperäisiä
tarinoita, joissa on sekä yksilöllisiä
että sosiaalisia ulottuvuuksia (Kirk).
► Myytit suuntautuvat
metafyysisiin ulottuvuuksiin, selittävät luonnon ja
kosmoksen alkuperää, laillistavat sosiaalisia
kysymyksiä ja psykologisella tasolla ne osoittavat
sisäisen psyykeen syvyyksiä (Campbell).
►
Jotkut myyteistä ovat
selittäviä, pseudotieteellisiä
yrityksiä tulkita luonnontieteellistä maailmaa
(Frazer)
► Myytit ovat tavallisesti
toiminnallisen tarkoituksenmukaisia, primitiivisten kansojen
tiedettä (Malinowski).
► Myyttejä
näytellään erilaisissa rituaaleissa (Hooke).
Psykologia: ► Myytit ovat joko kollektiivisia unia tai pelkästään yksityisihmisten unikuvia, jotka sukeltavat esiin alitajunnasta (Freud). ► Myytit paljastavat usein alitajunnan kollektiivisia arkkityyppejä (Jung). Kielitiede ja kirjallisuuden tutkimus: ► Myytit ovat tavallisesti kertomuksia jumalista ja muista yliluonnollisista olennoista, arkkityypeistä, yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista (Frye). ► Myytit ovat vahvasti rakenteellisia ja niiden merkitykset pystyy erottamaan vain lingvistisessä analyysissa (Lévi-Strauss). ► Myytit ovat symbolisia ja metaforisia (Cassirer). ► Semioottisina ilmauksina (Saussure) myytit ovat ”kielen sairauksia” (Müller). ► Myytti on historian valitsemaa puhetta ja kieltä (Barthes). 
|
|||||||||||
