MYYTTIEN
YLILUONNOLLISET KARHUT
- karhu, jumalanpoika
Karhu on ollut monen
pohjoisen kansan toteemi, palvottu ja kunnioitettu eläin,
kultin kohde, heimon ja suvun symboli.
Karhuperinteen syntyjuurien arvellaan olevan
muinaisessa Euroopassa. Karhu on ollut pyhänä
läsnä alusta alkaen eurooppalaisissa kulttuureissa,
jo ennen Sokratesta ja Moosesta. Myöhemmin karhuperinne
levittäytyi Keski-Euroopasta Skandinaviaan,
Venäjälle, Kaukoitään, Aasiaan ja
Pohjois-Amerikkaan. Myös Latinalaisessa Amerikassa ihmiset
ovat muinoin kunnioittaneet ja jumaloineet karhua.
Todisteet karhunpalvonnasta ovat tosin osin hävinneet monin
paikoin, mutta asian puolesta todistavat vieläkin mm. monet
arkeologiset jäänteet, nykyisten heimokulttuurien
tavat, uskonnolliset uskomukset ja riitit sekä
käytössä olevan kielen rakenne.
Karhunpalvonta on ollut
ennen kaikkea muinaisten
metsästäjäkansojen uskonto. Japanin
alkuasukasheimon ainujen lisäksi Siperian
alkuperäisväestö ja Pohjois-Amerikan
intiaaniheimot ovat kaikkein eniten harjoittaneet karhunpalvontaa.
Karhunpalvonta on ollut
muodoltaan primitiivistä kansanuskoa.
Kansanuskoiset karhuriitit ovat toistuneet samankaltaisina kaikkialla
maailmassa kansallista eroista ja karhulajista riippumatta.
|

Metsämiehen
laulu
Säv.
Yrjö Kilpinen
San. Aleksis Kivi
Terve, metsä, terve, vuori,
terve, metsän ruhtinas.
Täss on poikas uljas, nuori
esiin käy hän voimaa täys
kuin tuima tunturin tuuli.
Metsän poika tahdon olla,
sankar jylhän kuusiston.
Tapiolan vainiolla karhun
kanssa painii lyön, ja
maailma unholaan jääköön.
Viherjäisell’
laattialla,
miss’ ei seinät hämmennä,
tähtiteltin korkeen alla
käyskelen ja laulelen,
ja kaiku ympäri kiirii.
Kenen ääni kiirii siellä?
Metsän immen lempeän;
liehtarina miehen tiellä
hienohelma hyppelee,
ja kultakiharat liehuu.
Ihana on täällä rauha,
urhea on taistelo.
Myrsky käy ja metsä pauhaa,
tulta iskee pitkäinen,
ja kuusi ryskyen kaatuu.
Metsän poika tahdon olla,
sankar jylhän kuusiston.
Tapiolan vainiolla karhun
kanssa painii lyön, ja
maailma unholaan jääköön.
|