KARHUBISNES

Luontomatkailu
Eläintarhat
Metsästys
Luontovalokuvaus

Karhulajit

Karhut ja ihmiset

Karhubisnes

Karhusuojelu

Eläintiede

 

 

 

LUONTOMATKAILU

Luontomatkailu on nykyisin kasvattanut suuresti suosiotaan. Monet haluavat nyt lähteä katsomaan eläviä eläimiä aitoon luonnon ympäristöön. Ihmiset lähtevät mielellään etelänloman sijasta luontoon patikoimaan tai vaeltamaan. Kanadassa karhu on todellinen matkailuvaltti, myös Suomessa voisi hyödyntää karhua entistä tehokkaammin matkailullisessa mielessä.


ELÄINTARHAT JA -SIRKUKSET

Eläimillä on tehty bisnestä jo vuosisatoja. Ihmisten halu nähdä elävä eläin on toimiva liikeidean aihe lähes aina. Eläintarhat (ja -sirkukset) ovat rahastaneet lapsiperheitä tällä helpolla tavalla vuosikaudet. Suomessa villieläinten käyttö sirkuksessa on täysin kiellettyä nykyisin, kotieläimiä kuten koiria ja hevosia on mukana edelleen.

Eläintarhoja on kritisoitu myös siitä, että niissä eläimet joutuvat elämään suljetuissa häkeissä, vankeudessa ja kontrolloidussa ympäristössä. Eläintarhojen nähdään siten symbolisoivan vapauden menetystä.

Kun asiaa miettii tarkemmin, eivätkö eläintarhat ole oikeastaan aivan oikea elinympäristö uhanalaisille eläinlajeille, jotka ovat supistuneet niin vähäisiksi, että ne eivät enää luonnossa omin päin selviydy?. Nykymaailman trendejä on tuomita ehdottomasti kaikenlainen kahlehtiminen ja vapauden tukahduttaminen. Usein ei tulla ajatelleeksi, mikä olisi korvaava parempi vaihtoehto. Monesti se muu vaihtoehto olisi itse asiassa huonompi vaihtoehto!


PANDAKARHUT ELÄINTARHOISSA:

Kiinan kolmessa maakunnassa - Sichuan, Gansu ja Shaanxi - elää nykyisin 1600 jättiläispandaa. Niistä runsaat 180 elää vankeudessa, useimmat Wolognin tutkimuskeskuksesa Sichuanissa.

Lisäksi muualla maailmassa elää 24 pandaa eläintarhoissa, suurin osa USA:ssa: New York, Washington, Chicago, Saint Louis, Atlanta, San Diego ja Mexico City. Euroopassa Moskovan, Berliinin, Lontoon, Pariisin ja Madridin eläintarhoissa asustaa pandoja. Suomen eläintarhoissa ei ole koskaan ollut jättiläispandoja. Aasiassa niitä on Japanissa Tokiossa, Kobessa ja Wakayamassa, lisäksi Yongissa Etelä-Koreassa ja Pyongyangissa Pohjois-Koreassa.

Pandoja pystyy katselemaan tietokoneelta eläintarhavierailujen veroisesti (säädä 'koko näyttö' -asetus päälle, niin voit katsella television tavoin). Linkkejä katselusivuille: Karhukuvia ►
METSÄSTYS

Metsästys on myös yksi karhulla rahastamisen keino. Metsästyksellä on pitkä perinteet, sitä sanotaankin maailman ensimmäiseksi elinkeinoksi. Aiemmin siihen liittyi sankariromantiikkaa, joka siitä on nyt väistynyt tappamisen tultua helpoksi supertehokkaiden ampuma-aseiden myötä.

Nykyisin metsästys on enää enemmän tai vähemmän ihmisten osaelinkeino, harvemmin kenenkään pääelinkeino. Nykyisin maassamme on noin 300 000 metsästäjää.





Karhuja pyydetään lihan, nahan ja turkiksen tähden. Kaikkinensa karhulla voi ansaita 5000 – 6666 euroa. Karhunlihan kilohinta on nykyisin 50 – 80 euroa.

Karhun metsästyksessä on mukana elitistisiä piirteitä, lähinnä siitä syystä, että se on suhteellisen kallista.

Tunnetuin suomalainen karhunkaataja on Martti Kitunen (1747-1833).
Lue lisää ►

LISÄTIETOA: Karhukatsaus 4/2004. Artikkeli: "Metsästystrofee: Karhunpäinen lattiatalja". 

LUONTOVALOKUVAUS

Toimeentulonsa voi hankkia myös karhuihin liittyvällä luontovalokuvauksella. Karhu luontovalokuvan aiheena oli 1970-luvulle asti harvinaisuus, tämän jälkeen karhuvalokuvaus on alkanut huomattavasti yleistymään.



Karhuvalokuvaajan työ on yksinäistä, vaativaa ja hidasta. Matkailullisiin tarkoituksiin suunnitellut valokuvauskopit erämaissa, mm. Kuhmossa, ovat helpottaneet työtä 1990-luvulta lähtien. Haaskoja saa käyttää niissä kuvaustyön apuna, mikäli on hankkinut siihen asiaankuuluvat luvat viranomaisilta.

Luontokuvia ollaan kritisoitu siitä, että niissä luonto esitetään useasti "disneymäisen" keinotekoisesti. Todellisuutta ei oikein vastaa romanttinen maisemakuva, jossa karhu pitelee hunajapurkkia kämmenissään - mielikuvia sitäkin enemmän. Molemmat sinänsä yhtä tärkeitä!

LISÄTIETOA: Karhukatsaus 3/2007.
Artikkeli: "Luontovalokuvaus - vinkkejä vasta-alkajille". 



KARHUSEURA
http://www.karhuseura.net
karhuseura.net@karhuseura.net
Puh. (044) 0100 918
Copyright © Karhuseura 

Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen!