MUINAIS- JA
KANSANUSKOTUTKIMUS

Etusivu Tietoa Kuvia Lehti Media Kyselyt Seura Linkit Palaute Kauppa English

MUINAIS- JA KANSANUSKO

Kansanusko

Kehittymättömien primitiiviyhteisöjen uskonnollisuudesta käytetään nimitystä kansanusko. Kansanusko on monenkirjavaa ja hajanaista tietoa joltakin uskonnon lohkon alueelta. Sillä ei ole tukenaan pyhiä kirjoituksia eikä yhtenäistä oppijärjestelmää. Se säilyy ja siirtyy sukupolvelta toiselle suullisen tiedonvälityksen ja tapamenojen varassa. 

Primitiivinen kulttuuri

Primitiivisillä kulttuureilla tarkoitetaan yhteiskuntia, jotka ovat kehittymättömiä ja alkeellisia, ja joilta puuttuu kirjakieli ja kirjoitettu yhteiskuntajärjestys. Metsästys, kalastus ja ravinnon keräily ovat pääelinkeinoja. Tällaisia kulttuureita on edelleenkin maailmassa, mutta niiden määrä vähenee jatkuvasti.

Uskonnon kohde on yleensä jonkinlainen jumala, joko persoonallinen Jumala tai epäpersoonallinen jumala, jumala ilman nimeä eli ns. kvasijumala. Myös uskonnollisia kultteja ilman jumalia on olemassa. Niissä saatetaan palvoa mm. kaikenasteisia ja -laatuisia henkiä, kuolleiden sieluja, anonyymeja, epämääräisiä, abstrakteja ja persoonattomia "voimia".

Uskonnollisia "voimia" on kahdenlaisia: hyviä ja pahoja. Hyvät edustavat moraalista järjestystä, elämää, terveyttä, ystäviä, sukulaisia ja suojelijoita. Pahat puolestaan symboloivat kuolemaa, sairauksia, epäjärjestystä, muukalaisia, vihollisia ja pahansuopia olentoja.

Yksi kaiken uskonnollisuuden tunnusmerkkejä on yliluonnollisuus. Uskonnon kohteella tulee olla "ihmeitä tekevää voimaa". Alkukantaisille tavoille ja käsityksille on ominaista taikuus ja magia. Magia poikkeaa muusta uskonnollisuudesta siinä, että magiassa saatetaan turvautua myös pahoihin voimiin, kuten demoneihin.



Pakanauskonto

Monijumalaisuus, samoin kuin usko muihin kuin persoonallisiin jumaluuksiin, tekee uskonnosta pakanauskonnon. Pakanoita ovat henkilöt, jotka eivät ole kristittyjä, juutalaisia tai islaminuskoisia. Maailman uskonnoista löytyy tuhansia jumalaolentoja, palvottuja pakanajumalia, joista karhu on myös yksi.

Kultit ja riitit

Käytännön tasolla muinais- ja kansanuskoisesta rituaalisesta toiminnasta käytetään nimitystä kultti. Kultti on säännöllisin väliajoin toistuvien, erilaisten riittien, juhlien ja seremonioitten järjestelmä. 

Negatiivinen kultti toimii johdatuksena ja valmistautumisena positiiviseen kulttiin. Siihen kuuluu erilaisia kieltoja, kuten tappamis-, syömis- tai kosketuskieltoja. Negatiivinen kultti on rituaalista kieltäytymistä kaikesta maallisesta, eristäytymistä yksinäisyyteen, vetäytymistä hiljaisuuteen, kärsimystä, paastoamista ja/tai valvomista.

Positiivinen kultti edellyttää onnistuakseen ensin negatiivisen kultin asketismia. Positiivinen kultti muodostuu positiivisia ja molemminpuolisia suhteita koskevista tavoista. Positiivisen kultin tilaisuudet ovat yleensä ilojuhlia, joissa on mukana myös juhlallisuuden tuomaa vakavuutta. Vuodenaikojen kierto määrittää juhlien ajankohdat ja antaa aiheen juhliin.

Keräily- ja metsästystasolla elävien ihmisten elämä jakaantuu tavallaan kahtia: pyhään eli sakraaliin ja maalliseen eli profaaniin. Nämä elämän alueet ovat itsenäiset, vastakohtaiset ja toisiltaan suljetut elämänpiirit. Elämä muodostaa hierarkkisen kokonaisuuden, johon kuuluu ylempiä, alempia ja yhtäläisiä asioita. Arkipäivä on profaania metsästämistä, kalastamista, keräilyä ja vaeltelua. Pyhäpäivinä kokoonnutaan yhteen juhlimaan ja viettämään heimon jumalan kunniaksi monenlaisia uhri- ja puhdistusmenoja, joissa rukoillaan, lauletaan ja tanssitaan yhdessä.

Eläimillä on ollut keskeinen sija muinaiskansojen elämässä, vanhoissa uskonnoissa ja kertovassa folkloressa. Eläimiä on kunnioitettu ja palvottu eri uskonnoissa ihmiskunnan varhaisajoista lähtien kaikkialla maailmassa. Animismi ja luonnonpalvonta ovat olleet ensimmäisiä uskonnollisen ajattelun muotoja maailmassa.

Yleisesti ollaan uskottu ihmisen ja eläimen läheiseen sukulaisuuteen. Monien alkuasukaskansojen myyttien mukaan alun perin kulta-ajalla ihmiset elivät ystävinä villieläinten ja kasvien kanssa. Samoin Raamattu kertoo paratiisin ajoista, jolloin Jumala, eläimet ja ihmiset elivät yhdessä tasa-arvoisina ja puhuivat lisäksi samaa kieltä. 

Esi-isien palvonta

Esi-isien palvonta on ollut keskeisellä sijalla muinaisuskonnoissa. Suuri kunnioitettu jumalaolento on monesti samalla merkittävä esi-isä. Erityisesti menneinä aikoina esi-isinä ollaan pidetty ihmisten lisäksi myös eläimiä ja kasveja. Ihmiset ovat uskoneet olleensa vuoren, tähden, eläimen tai kasvin jälkeläisiä.

Animismi

Animismia sanotaan sielu- ja henkiuskonnoksi, koska siinä palvonnan kohteena on erilaiset henget, elävien ja kuolleiden sielut. Animismi on sielunpalvontaa, jossa sielun kuolemattomuuden kautta tavallisesta sielusta tulee palvonnan kohde sen kuoleman jälkeen. Animismissa uskotaan sielunvaellusoppiin ja eläinten ja ihmisten väliseen sukulaisuuteen. Jokaisen ihmisen uskotaan olevan tietyn esi-isän jälleensyntymä. Reinkarnaatio tapahtuu tietyin väliajoin, joskus jopa eläimeksi. Luonnon monimuotoisuuteen uskotaan kätkeytyvän yksi ainoa "eläväksi tekevä henki", joka on kaikille yhteinen niin eläimille kuin ihmisille.

Luonnonpalvonta

Shamanismi on epäyhtenäistä kansanuskoa, jolta puuttuu yhtenäinen oppirakennelma. Siinä on mukana uskontoa, taidetta ja magiaa. Se on uskonto, elämäntapa, kulttuuri, maailmankuva ja järjestelmä.

Shamaani eli tietäjä

Shamanistinen maailmankuva on kolmikerroksinen. Se muodostuu ylisestä eli hengellisestä maailmasta, keskisestä eli näkyvästä maailmasta ja alisesta, maanalaisesta eli ruumiillisesta maailmasta.

Shamanismissa ei tehdä selvää jakoa hyvän ja pahan, luonnollisen ja yliluonnollisen, todellisen ja epätodellisen välillä.

Rituaalinen perinne

Totemismi on vastaavankaltaista toimintaa kuin shamanismi, mutta siinä pääroolissa on shamaanin sijasta toteemi. Totemismia pidetään nykyisten uskontojen varhaisena esikuvana, josta juontavat juurensa nykyaikaisten uskontojen tavat ja uskomukset. Tutkijat ovat olleet sitä mieltä, että totemismi muodostaa säännöllisen vaiheen kaikissa kulttuureissa.

Totemismi on lähinnä hajanaista kansanuskoa, jolta puuttuu uskonnolle tyypillinen yhtenäinen maailmanselitys. Totemistiset kertomukset ja käsitykset toimivat heimoyhteisöjen ryhmäidentiteetin tärkeänä perustana. Totemismia on harjoitettu samanlaisena eri puolilla maailmaa kansallisista ja historiallisista eroista riippumatta.

Totemismissa ei milloinkaan palvota itse eläintä, vaan toteemin vertauskuvaa ja mielikuvaa. Toteemieläin on pyhän olennon vertauskuva. Toteemieläimellä itsellään voi olla maallisia tehtäviä, kuten ruokana toimiminen. Toteemin ja klaanin jäsenten välillä uskotaan olevan verisukulaisuus -suhde. Klaanin jäsenillä arvellaan olevan toteemieläimen luonne, sen hyvät ja pahat ominaisuudet. Toteemi on klaanin suojelija, sukulainen ja neuvonantaja. Se antaa suojaa ja turvaa klaanille, se auttaa sairauksissa ja antaa ennusmerkkejä tai varoituksia klaanilleen.

............ Ote Karhuveljeni Kodasta:

UUSPAKANUUS

"Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua - ja jotain vihreää ..."

Uuspakanuus on lisännyt suosiotaan maailmanlaajuisesti. Uuspakanuudelle on ominaista uskonnollisen suvaitsevaisuuden ja uskonnonvapauden korostaminen sekä ympäristötietoisuus. Uuspakanoiden uskomukset perustuvat yleisesti panteismiin, animismiin ja polyteismiin.

Uuspakanallisten liikkeiden kokonaisuus on monenkirjava. Suomessa on esiintynyt ainakin seuraavia uuspakanuuden muotoja:

Uuspakanallisia yhteisöjä Suomessa ovat mm.: Taivaannaula ry, Lehto - Suomen luonnonuskontojen yhdistys ry, Pakanaverkko ry ja Samaaniseura ry sekä Metsola: Luonnonuskonnot, Suomen luonnonuskonnollinen foorumi.